Viimeinen puhe partiolaisten puheenjohtajana

Arvoisa jäsenkokous, puheenjohtaja Juuso, bästa scoutvänner, kaikki te kauniit ja rohkeat partiojohtajat!
Jos ennusteita uskoo, minun ikäluokkani suomalaiset eivät tule pääsemään koskaan eläkkeelle. Tänä syksynä mulla on silti ollut tosi monta kertaa sellainen olo, että olisin valmistautumassa eläkkeelle jäämiseen. Sellainen olo, että elämästä lähtee pian iso osa pois. Olen pian seitsemän vuotta – ensin PäPan piirinjohtajana ja sitten SP:n puheenjohtajana – käyttänyt partioon kymmeniä tunteja viikossa. Joskus niitä on kulunut enemmän kuin palkkatyöhön. Sori siitä, kaikki entiset työnantajani.
Kalenterin lisäksi partio on täyttänyt mun pään ja aivot, ajatukset, aika usein sydämenkin. Kaikesta tästä luopuminen ja kaiken tämän loppuminen tuntuu jännittävältä, hurjalta, haikealta, kutkuttavalta, helpottavalta – en edes tiedä vielä, miltä kaikelta se tuleekaan tuntumaan! Mutta yhden tiedän aivan varmasti ja se on se, että nyt on mulle juuri oikea aika lähteä.
Ja kun tätä porukkaa, teitä, katsoo, niin tiedättekö: ei tippaakaan huolestuta lähteä! Meillä on nyt projekteissa, piireissä ja keskusjärjestössä parhaat mahdolliset johtajat. Meillä on lupaavia nuoria tyyppejä kasvamassa seuraaviin johtamistehtäviin. Partiomaailma ei ole vielä lähellekään valmista, mutta näin hyvällä tahdilla se valmistunee joka tapauksessa ennen Länsimetroa.
Mietin, mistä haluaisin puhua teille tänään. Mitkä ovat sellaisia asioita, jotka haluaisin meidän kaikkien muistavan. Mitkä ovat sellaisia asioita, jotka itselleni ovat jääneet päällimmäiseksi mieleen näistä vuosista.
Voisin puhua nyt kunnianhimosta ja kyseenalaistamisesta, voisin puhua tavoitteellisuudesta ja riman nostamisesta korkealle, muutosten tekemisestä ja jatkuvan uudistamisen välttämättömyydestä. En kuitenkaan tee sitä. Olen puhunut niistä nyt seitsemän vuotta ja olen aika varma, että se isommin tekemisen ja ajattelemisen viesti on mennyt teille kaikille jo perille.
Ajattelin puhua kolmesta aiheesta: miten, miksi ja kiitos. Niihin kaikkiin liittyy myös rohkeus, empatia ja kannustaminen, jotka ovat mielestäni partion menestyksen kannalta kaikkein tärkeimpiä tekijöitä.
Kun aloitin näissä SP:n hommissa tammikuussa 2011, en ollut koskaan ollut missään tekemisissä keskusjärjestön tai oikeastaan edes piirin johtamisen kanssa. Mähän olin espoolainen, ja me EPT:läiset kuljettiin kaikkialla partiopaidan hihat käärittyinä, kaulukset ja nenä pystyssä. Pidettiin itseämme parempina kuin muut – oltiin siis varmasti aivan helvetin ärsyttäviä. Olin silloin hyvin vankasti sitä mieltä, että piirin johto koostui pelkistä turhantärkeistä kuivapalleroista, SP:sta nyt puhumattakaan. En siis siinä vaiheessa ihan hirveästi identifioinut itseäni edes päpalaiseksi enkä tiennyt piirien välisistä selkkauksista, takinkäännöistä ja tulehtuneista väleistä mitään.
Ja kun pian seitsemän vuotta sitten menin elämäni ensimmäiseen partioneuvoston kokoukseen, tapasin siellä ihmisen, joka ei suostunut tervehtimään minua, koska tulin siitä piiristä, mistä tulin. Löysin kulttuurin, jossa oli ihan OK itkettää hallituslaisia neuvoston edessä, oli ihan OK sulkea osa porukasta päätöksenteon ulkopuolelle, oli ihan OK järjestää toisilleen kuulusteluja ja luottamuksen piirejä Rantapuiston kokoushotellin myöhäisillassa. Oli ihan OK asettua ehdolle puheenjohtajaksi vuorokausi ennen vaaleja – kun oli ensin kaikessa hiljaisuudessa kerännyt taakseen äänestäjien enemmistön.
Kymmenen vuoden sisällä meillä SP:ssä on käyty ainakin kolmet puheenjohtajavaalit, joiden seurauksena järjestö on revennyt kahtia, moni valtavan työmäärän yhteisen hyvän eteen tehnyt partiojohtaja on katkeroitunut tai pettynyt, jäänyt ilman kiitosta tai arvostusta, lähtenyt ovet paukkuen pois. Meillä on jätetty myöntämättä ansiomerkkejä ne todellakin ansainneille ihmisille – myöntäjät eivät vain ole sattuneet tykkäämään heistä tai heidän toiminnastaan. Meillä ei ole voitu sanoa suoraan, etten ole tuohon tyytyväinen, voitaisiinko tehdä toisin, minä voin auttaa, vaan on lytätty toisen toimintaa ja persoonaa selän takana ja tuotu sitten kehiin kilpaileva ehdotus yllätyksenä. Aivan järjetön määrä aivan naurettavalta ja absurdilta kuulostavia juttuja!
Mitään hauskaa niissä jutuissa ei oikeasti ole. Ne eivät ole mitään kaukaisia aikoja tai keksittyjä satuja. Nämä tapahtumat ovat totta, ne ovat tapahtuneet tässä meidän omassa järjestössämme ja se toimintakulttuuri on meidän omaa ja hyvin, hyvin lähellä olevaa historiaa.
Tarkoituksenani ei ole täällä jeesustella ja hurskastella, vaan tehdä näkyvämmäksi se, mistä me tulemme ja millainen järjestö me olemme olleet. Minä ja jokainen noina vuosina SP:n ja piirien vastuutehtävissä toiminut on siihen epäterveeseen kulttuuriin syypää. Vaikkei me oltaisi itse oltu panemassa alulle noita tapahtumia, me ollaan joko hyväksytty niiden tapahtuminen, annettu äänemme niiden puolesta tai oltu liian hiljaa, vaikka pidimmekin niitä väärinä.
Tässä salissa istuu nyt se porukka, jolla on hyvin pitkälti valta päättää seuraavien viiden-kymmenen vuoden kulusta partiossa. Siksi pyydän teiltä: Tehdään kaikkemme, ettei tästä järjestöstä enää koskaan tulisi sellaista, jonka toiminnasta ja tekemisen kulttuurista ei voi olla rehellisesti ylpeä. Tehdään kaikkemme, että me osattaisiin olla kaikin mahdollisin tavoin avoin, yhteinen, yhtenäinen ja toiset huomioon ottava järjestö.
Paras keino päästä tuohon lopputulokseen on empatia. Yksi partion vahvuuksista on se, että täällä on hyvin erilaisia partiojohtajia tekemässä ja päättämässä yhdessä. Meillä on erilaiset perhetaustat, elinympäristöt, elämänarvot, toimintatavat ja käsitykset siitä, mikä on oikea tapa tehdä partiota ja mikä partiossa on tärkeintä. Kun joukko niin erilaisia ihmisiä kohtaa, on helpompi oudoksua, ärsyyntyä, halveksia ja tuomita. On paljon vaikeampaa ymmärtää, olla utelias, hyväksyä, ilahtua. Jälkimmäinen on silti ainoa oikea vastaus siihen, miten meidän erilaisten ihmisten ja partiojohtajien pitäisi tätä järjestöä yhdessä johtaa.
Tämä sali on täynnä vapaaehtoistyökseen, työkseen tai luottamustehtäväkseen partiota tekeviä ihmisiä. Mieti itseäsi: sitä aikaa, sitä osaamista ja sitä antaumusta, jonka annat ja olet antanut partiolle. Mieti niitä motiiveja, joiden vuoksi olet tehnyt ratkaisusi partiossa. Eikö niin, että olet yrittänyt ja kokenut tekeväsi aina sellaisia päätöksiä, jotka ovat partion parhaaksi, parhaita mahdollisia juuri sillä hetkellä?
Katso sitten siihen viereen, ja vähän kauemmaskin. Myös se tyyppi siinä sun takana, se tyyppi tuolla viidennellä rivillä ja sekin, joka nyt rullailee facebookissa, on tehnyt omat valintansa, koska uskoo vilpittömästi, että ne ovat partion parhaaksi. Kukaan meistä ei ole täällä omaa etuaan tavoittelemassa. Kukaan meistä ei ole täällä siksi, että saisi nätin cv-merkinnän, pääsisi kiipimään työurallaan eteenpäin tai saisi enemmän ääniä kuntavaaleissa – tai jos joku teistä sattuu olemaan: lopeta heti. Voin kertoa, että siihen löytyy kyllä huomattavasti helpompia ja paljon vähemmän työläitä tapoja.
Empatiaa tarvitaan siihen, että osataan asettua toisen ihmisen nahkoihin ja yrittää ymmärtää, miksi hän toimii, ajattelee ja tuntee niin kuin tuntee. Rohkeutta taas tarvitaan siihen, että uskalletaan puuttua, jos joku toinen toimii väärin. Empatia ja rohkeus – kulutetaan niitä molempia tuhlaillen, koska se on oikein ja se jos jokin on partion parhaaksi.
Se oli miten.
Sitten miksi.
Olen monessa yhteydessä kertonut, että olin lapsena tosi ujo. Niin ujo, että pikkusiskon piti ostaa mulle bussilippu, kun uskaltanut puhua vieraille ihmisille. Ja niin ujo, että pissasin kaverin luona kylässä housuun, kun en uskaltanut kysyä, missä vessa on.
Kovin usein en ole kertonut sitä, että yläasteella mua kiusattiin aika paljon koulussa, joskus myös partiossa. Jokainen meistä, joita on joskus kiusattu ja jokainen meistä, jotka on joskus jätetty ulkopuolelle muistaa ne kokemukset aivan liian hyvin ja koko loppuelämänsä ajan. Mä muistan esimerkiksi sen kesäleirin vuonna 1998 kun oltiin haikin yörastilla, istuttiin nuotion ääressä ja muut mun haikkivartion jäsenistä ja naapurilippukunnan pojista taputtivat tahdissa hokien että Anna pois, nukkumaan, Anna pois, nukkumaan. En muista, meninkö pois, mutta muistan sen kuristavan, ahdistavan, hirveän häpeän tunteen – tai muistaminen on väärä sana, mä tunnen sen edelleen. Ja elän sen kokemuksen läpi joka ikisenä hetkenä, kun joudun lähellekin sellaista tilannetta, jossa muut kääntävät mulle selkänsä ja jään yksin – oli se sitten kirjaimellista tai kuvainnollista yksin jäämistä. Myös partiossa ja myös tässä pestissä on ollut niitä hetkiä.
Se tunne on yksi suurimmista syistä, miksi teen partiota ja miksi olen tässä pestissä. Mä en halua, että yksikään lapsi tai nuori joutuu kokemaan sellaisia ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita kuin vaikka minä oon joskus joutunut kokemaan. Jos voin omalla toiminnalla estää sen edes yhden ihmisen kohdalla, tämä työ ei ole ollut turhaa.
En todellakaan toivo, että kaikkia meitä olisi joskus kiusattu tai jätetty ulkopuolelle. Ja samalla mä kuitenkin ajattelen, että jos meillä kaikilla vallankäyttäjillä ja johtajilla olisi vahva oma kokemus ulkopuolisuudesta, se olisi partiolle pelkästään hyväksi. Se auttaisi meitä ymmärtämään muita ulkopuolisia paremmin, se ehkä kannustaisi meitä tekemään vielä pikkusen enemmän töitä sen eteen, että tässä maassa jokaisella lapsella ja nuorella olisi sellainen ryhmä, johon kuulua ja jossa olla oma itsensä. Sellainen ryhmä, jossa ei tarvi hävetä, pelätä tai jännitellä, että olenko mä nyt oikein ja riittävän hyvä.
Siihen tavoitteeseen pääseminen vaatii yhä edelleen muutoksia partiossa. Ne ovat isoja muutoksia ja ne ovat vaikeita muutoksia. Niitä on kuitenkin tehtävä, jotta me voisimme vielä nykyistä paremmin täyttää partiolupauksemme. Jotta me voisimme vielä laajemmin ja isommin saavuttaa partion päämäärän.
Siksi meillä johtajilla on päätöksiä tehdessämme oltava rohkeutta ajatella ennen kaikkea niitä lapsia ja nuoria, jotka eivät vielä ole partiossa. Meidän on mietittävä, mitä partio on antanut meille itsellemme, ja millaisia ihmeitä tässä yhteiskunnassa tapahtuisikaan, jos me voisimme antaa niitä samoja kokemuksia, oppeja ja sitä samaa itseluottamusta ihan kaikille.
Viimeisenä kiitos.
Kun aloitin tässä pestissä pian kolme vuotta sitten, asetin itselleni kaksi isoa tavoitetta. Ensinnäkin halusin, että me saadaan meidän toimisto – SP:n kallein resurssi – viritettyä parhaaseen mahdolliseen iskuun ja tehtyä siitä Suomen paras työpaikka. Nyt se alkaa olla sellainen. Itse en voi ottaa kunniaa kuin joistakin erinomaisista rekrytoinneista – kiitos tästä muutoksesta kuuluu ihan muualle. Kiitos siis maailman ihanin, viisain ja tehokkain toiminnanjohtaja Kaisa, kiitos Panu, kiitos koko Töölönkadun kolmoskerros: te ootte sellaista timanttia, rautaa ja teräsbetonia, että oksat pois. Kiitos kun olette kestäneet mun roikkumista siellä toimistolla, kiitos kun olette jaksaneet kaikki nämä muutokset, kiitos kun olette paikanneet silloin, kun en itse ole pystynyt. Olen nähnyt elämässäni aika monia järjestötyöntekijöitä, ja voi rehellisesti sanoa, että noin kovia osaajia, noin aloitteellisia kehittäjiä ja noin rennolla meiningillä pelkkää priimaa tekeviä ihmisiä ei missään muualla ole. Olen ihan hullun iloinen, että olette valinneet olla juuri meillä partiossa töissä.
Se toinen kaksi vuotta sitten asetettu tavoite liittyy luottamukseen. SP:n ja piirien välit eivät silloin olleet kovin lämpimät ja luottavaiset. Piirien keskinäiset välit eivät olleet kovin lämpimät ja luottavaiset. Me kyräiltiin, epäiltiin, me ajateltiin aika usein pahinta vaihtoehtoa. Nyt on mielestäni toisin. Vaikka me puhutaan isoista ja joskus ikävistäkin asioista, sitä keskustelua voidaan käydä avoimesti, suoraan puhuen ja eri mieltä ollen. Ja silti me voidaan arvostaa toisiamme, pitää kivaa yhdessä ja luottaa siihen, että toisilta saa apua aina, kun pyytää. Tästä kiitos kuuluu ennen kaikkea piirinjohtajille ja partioneuvoksille. Kiitos, kun olette tehneet sekä henkilökohtaisesti että piireissänne sen valinnan, että haluatte olla ensisijaisesti edistämässä yhtä yhteistä partiota. Tiedän, ettei sen valinnan tekeminen ole ollut teille kaikille helppoa, ja siksi arvostan sitä erityisen paljon.
Sitten ne kaikkein läheisimmät. Mulla on ollut älyttömän suuri onni ja etuoikeus tehdä nämä kolme vuotta yhdessä kahden maailman parhaan hallituksen kanssa. Kalle, Karoliina, Irene Irkku, Viljami Viltsu, Robert, Ida, Saara, Anniina, Daniel, Lasse, Ilona, Katriina Kata, Antti, Matsku, Sonja, Maija ja Ilmi. Kiitos kun olette olleet jakamassa tätä isoa vastuuta, kiitos kun olette olleet jakamassa kaikkia niitä riemun ja epätoivon ja innostuksen ja vitutuksen hetkiä, joita kaikkia tälle reissulle on mahtunut tosi paljon.
Näinä vuosina mun ei ole tarvinnut sekuntiakaan miettiä, voinko luottaa teihin, ollaanko me lojaaleja toisillemme ja SP:lle tai ajatellaanko me kaikki aina kokonaisuuden etua. Se on ollut aina itsestään selvää ja sen varaan olen voinut nojata kaikki nämä vuodet. Te olette olleet valmiita tekemään hyvinkin vaikeita päätöksiä. Te olette johtaneet omia osa-alueitanne särmästi ja kunnianhimoisesti ja niin, ettei mun ole tarvinnut niistä paljon huolta kantaa. Se, että voi kaikkein ahdistavimpina ja ankeimpinakin hetkinä luottaa lähimpiin ihmisiinsä ja kanssatekijöihinsä, on niin käsittämättömän tärkeää ja voimia antavaa, ettei sitä oikein edes ymmärrä, ennen kuin joutuu tilanteeseen, jossa näin ei olekaan. Ilman teitä en olisi jaksanut tässä pestissä, ilman teitä en olis pysynyt näinkään järjissäni. Kiitos.
Viimeisenä haluaisin kiittää jokaista teitä, tuttuja ja tuntemattomampia, jotka olette näiden vuosien aikana lähettäneet viestejä eri kanavissa tai tulleet juttelemaan eri yhteyksissä. Niillä kiitoksilla, kannustuksilla ja kehuilla on ollut järjettömän suuri merkitys. Ne ovat auttaneet jaksamaan silloin, kun tässä pestissä on ollut surullisia, lamaannuttavia tai ihan vaan paskoja päiviä. Kun joku teistä on laittanut viestiä että teitpä hyvin tässä, inspiroit ja innostit, sitä muistaa taas, ettei tee merkityksetöntä tai näkymätöntä työtä. Sen positiivisen viestin kirjoittamiseen on saattanut mennä lähettäjältä puoli minuuttia, mutta se tuo vastaanottajalle hyvän iloisen mielen pitkäksi aikaa.
Sanoin alussa, että nyt on mulle juuri oikea aika lähteä. Musta tuntuu, että olen antanut nyt ihan kaiken. Olen antanut tälle pestille ihan kaiken, mitä irti lähtee. Ei tuu enempää, vaikka kuinka rutistaisi ja tiristäisi.
Tämä on ollut mulle maailman ihanin pesti. Mun elämäni paras, opettavaisin, vaikein ja ihanin tehtävä. Mä en ole enää se sama Anna, joka tässä pestissä kolme vuotta sitten aloitti, eikä tämä ole enää se sama järjestö, joka se kolme vuotta sitten oli. Niin kuuluu ollakin, ja niin kuuluu olla myös seuraavan puheenjohtajan jäljiltä. Eläköön ei historia vaan tulevaisuus, lauletaan yhdessä mun lempilauluista ja niin pitää olla myös partiossa.
Tuleva puheenjohtaja Hilla. Partio on maailman paras nuorten liike, paras maailmanmuuttamisliike. Sulla on nyt etuoikeus, valta, vastuu ja vapaus johtaa sitä seuraavaksi. Tee sitä niin hyvin kuin osaat ja tähtää vielä pikkusen parempaan. Me muut autetaan ja kannustetaan, ollaan tukena heti kun tarvitset.
Kun seisoin kolme vuotta sitten jäsenkokouksen edessä vastavalittuna puheenjohtajana, sanoin, että kiitos kun luotitte ja valitsitte.
Kiitos kun olette luottaneet koko tämän ajan. Kiitos, kun olen saanut tehdä tämän.
Kiitos, kun olen saanut olla teidän puheenjohtajana ja kaikkein eniten kiitos siitä, että olette koko ajan olleet tässä vierellä kavereina tekemässä partiosta parempaa mun kanssa.
Olen kerran verrannut yhtä toista mulle tärkeää järjestöä Egotripin Matkustaja-biisiin. Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina, siinä lauletaan. Niin on täällä partiossakin. Mun on pian aika vaihtaa siitä kuskin paikalta kauemmas, voin mennä takapenkille röhnöttämään ja käyttäytyä vähän vähemmän edustavasti, katsella maisemia ja nauttia matkasta. Mutta oon kyydissä aina. Ihan niin kuin me kaikki.
Kiitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s