Politiikkaa ei saa jättää pelkureille – eli miksi lähdin ehdolle

Miksi ihmeessä sää lähdit ehdolle, on moni kysynyt. Niin olen minäkin aina välillä, kun vertailen itseäni kanssaehdokkaisiin ja monen huikeaan asiantuntemukseen, tarkasti muotoiltuihin vaaliteemoihin ja aktiiviseen, massiiviseen kampanjameininkiin. Mullahan ei ole niistä mitään.

Selvisin elämässä aika pitkään ilman puoluepolitiikkaa. Viitisentoista vuotta tein hulluna vapaaehtoistöitä, johdin järjestöjä, yritin vaikuttaa ihmisiin kirjoittamalla. Oli enimmäkseen mukavaa. Ajattelin, että muuttuu se maailma näinkin.

Viimeiset vuodet olen sekä luottamustehtävien että töiden myötä päässyt näkemään eri puolueita ja niissä toimivia ihmisiä aika läheltä. Opin, että politiikassa on valtavasti hyviä fiksuja ihmisiä, jotka tekevät älyttömän paljon töitä rakentaakseen yhteiskunnasta parempaa. Sellaisia, jotka uskovat sinnikkäästi tavoitteisiinsa, vaikka vastustajat heittävät kuraa ja omat unohtavat tukea. Opin, että on myös niitä, jotka tykkäävät enemmän vallan haalimisesta kuin sen käyttämisestä – niitä, joille politiikka on enemmän peli, joka on tärkeää voittaa kuin peli, jossa yritetään ratkoa ongelmia.

Opin, että politiikassa ei vain johdeta huonosti – siellä ei oikeastaan edes johdeta. Että politiikassa hyvätkin tyypit pelkäävät aivan häkellyttävän paljon muutosta, ongelmien tunnustamista, vallan menettämistä ja avoimuutta.

Tämän viimeisen oivaltaminen oli mulle ratkaiseva tekijä, kun pohdin kuntavaaliehdokkuutta. Politiikka on edelleen maailman tehokkain työkalu muutoksen tekemiseen. Ei ole todellakaan OK jättää sitä vain sellaisten käytettäväksi, jotka pelkäävät enemmän itsensä kuin yhteiskunnan puolesta.

Ja kun pelkää menettävänsä vallan, ei oikeastaan uskalla käyttää sitä valtaa tavalla, josta kaverit ja kannattajat ympärillä eivät pidä. Silloin jää moni tärkeä, jopa välttämätön päätös tekemättä. Junckerin sääntöhän sen kertoo: ”Me [poliitikot] kyllä tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta me emme tiedä, miten niiden päätösten jälkeen pärjäisimme vaaleissa”.

Jos en minä, kuka sitten? Siksi päätin lähteä mukaan. En ole varmastikaan älykkäin, kärsivällisin, kokenein, osaavin, räväkin, asiantuntevin tai edes hauskin tyyppi, jota ehdokkaaksi voisi kuvitella. Mutta olen aika hyvä muuttamaan vanhentuneita toimintatapoja, organisaatioita ja kulttuureita paremmaksi. Olen aika hyvä uskaltamaan. Ja kuten mummini sanoo: jos osaat ja voit tehdä jotain, on haaskausta jättää se tekemättä.