Huonosti pärjäävistä koululaisista voi tulla parhaita partiolaisia

”Heistä ei ole reippaiksi partiopojiksi tai -tytöiksi”, sanoo perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen tänään Ilta-Sanomissa PISA-tuloksia ja huonommin pärjääviä koululaisia analysoidessaan. Jokiselle voisi antaa tästä partiopoikaheitosta viikon hassunhauskat stereotypiapisteet, mutta itse asia on vitsiin liian tärkeä.
Jokinen puhuu niistä väliinputoajanuorista, erityisesti pojista, jotka eivät löydä paikkaansa koulusta, työelämästä eivätkä oikein koko yhteiskunnasta. Opettajat eivät ymmärrä heidän taustaansa eivätkä tunnista, mitä he osaavat.
”Opettajia ei kiinnosta, mitä koululainen on oppinut koulun ulkopuolella. Jos oppilaiden vapaa-aikaa ei arvosteta, ei oppilas osaa arvostaa sitä itsekään. Se heikentää oppilaan uskoa omaan tekemiseensä”, Jokinen sanoo.
Minäpä tiedän liikkeen, jossa koulun ulkopuolella opittua arvostetaan, ja joka yrittää parhaansa mukaan saada muunkin yhteiskunnan arvostamaan sitä. Siinä liikkeessä jokainen lapsi ja nuori pääsee kokeilemaan, mokaamaan ja onnistumaan opetellessaan erilaisia taitoja – ilman ennakko-odotuksia tai tiettyyn lokeroon pakottamista. Siellä on ihan sama, millaisesta kodista tulet tai mitä vanhempasi tekevät: professorin tyttärestä voi tulla leirin paras moottorisahaaja tai tarkkisluokan riiviöstä mahtava, vastuullinen sudenpentulauman johtaja. En tiedä parempaa tapaa kasvattaa itsetuntoa ja luottamusta niin itseen, muihin kuin ympäröivään yhteiskuntaan.
Se liike on partio, ja jos professori Jokinen tai kuka tahansa syrjäytyvistä nuorista kiinnostunut kasvatusalan ammattilainen tai päättäjä on kiinnostunut tutustumaan meidän toimintaan akuankkastereotypioita syvemmältä, kutsun teidät mieluusti mukaan! Partion toimintatavoissa, sisällöissä ja suhtautumisessa nuoriin kun on älyttömän paljon sellaista, jonka voisi kopioida suoraan kouluun. Vaikkapa tulevana kesänä Säihke 2017:lla tai Tapio 2017:lla sadat nuoret elävät kaikkea tuota yllä kirjoittamaani todeksi.
Yhtä tärkeää on oikaista tämä harhaluulo: Eivät kaikki partiolaiset ole sosiaalisia ja reippaita, kuten Jokinen kuvaa. Osa meistä on kaikkea muuta. Ollakseen mukana yhteisössä, kantaakseen vastuuta ja asettaakseen porukan itsensä edelle ei tarvitse olla sosiaalinen ja reipas. Voi olla ihan sellainen kuin on ja osallistua oman kykynsä mukaan. Aika usein partiossa kasvaa sosiaalisemmaksi ja reippaammaksi, mutta mikään sisäänpääsyvaatimus se ei ole. Jos olisi, tuskin olisin itsekään päässyt mukaan.
Tehdään siis edelleen töitä sen eteen, että yhä useampi näistä potentiaalisista väliinputoajista löytäisi itselleen hyvän harrastuksen. Se voi olla partio, se voi olla joku muu. Kunhan siellä on jokaiselle tarjolla kaksi mahdollisuutta: mahdollisuus olla oma itsensä ja mahdollisuus kasvaa parhaaksi versioksi itsestään. Omilla ehdoillaan.