Vihapuhetta voi ehkäistä opettelemalla pystyttämään telttoja

Väitän, että partiossa vihapuhetta ja väkivaltaista ääriajattelua on paljon vähemmän kuin muualla. Väitän myös, että se johtuu pitkälti teltanpystytyksen taidosta.

Kun tietyn porukan on partiossa pistettävä teltta pystyyn, heillä on yhteinen tehtävä. Joukossa voi olla tuttuja tai tuntemattomia, puheliaita tai hiljaisia, konkareita tai keltanokkia, tummaihoisia tai auringossa kärähtäneitä, aivan sama – mutta jokaisella on halu ja tarve saada majoite pystytettyä. Sama pätee silloinkin, kun pystytettävänä on tuhansien ihmisten kokoinen kesäleiri. Aika nopeasti sitä huomaa, ettei urakasta selviydy yksin. Ja aika nopeasti sitä huomaa, ettei vaikkapa ihonvärillä tai uskonnolla ole mitään merkitystä, kun hakataan vaarnoja maahan tai kiristetään teltannaruja.

Jos ihmisillä on yhteinen tavoite ja tehtävä, ihmisillä on myös suurempi kyky ja halu toimia yhdessä. On tärkeää, ettei tehtävä sulje ketään ulkopuolelle: ei kukaan halua olla se uhri, josta muut sitten kimpassa huolestuvat. Jos kymmenen ihmistä pystyttää yhdelle ihmiselle telttaa, kokeeko se yksi olevansa tasavertainen yhteisön jäsen? Tuskin. Luulen, että jokainen meistä on mieluummin auttaja kuin autettava. Mieluummin mukana ratkomassa ongelmaa kuin itse ongelmana.

Voisiko ajatella niin, että jokaisen yhteisön, ryhmän tai vaikka projektin johtajalla on vastuu luoda tehtäviä ja tavoitteita, joiden eteen jokainen voi ja haluaa tehdä töitä? Mittakaavasta riippuen se voi olla teltanpystytystä, syrjäytymisen ehkäisemistä tai valtiontalouden pelastamista.

Terveisiä vain Säätytalolta! Ministerit Sanni Grahn-Laasonen ja Paula Risikko järjestivät siellä tänään pyöreän pöydän keskustelun, jossa pohdittiin väkivaltaista radikalismia, nuorten osattomuutta ja ennen kaikkea niiden ehkäisemistä. Olin mukana partiolaisten puolesta. Erityiskiitos kansliapäällikkö Anita Lehikoiselle erinomaisesta ajatuksesta: Miksi kohdistamme suurimman osan vihapuheeseen liittyvästä huolesta ja toimenpiteistä nuoriin? Lapset eivät synny väkivaltaisina, rasisteina eivätkä edes kovin piittaamattomina. Me aikuiset kasvatamme heidät siihen, ja ehkä siksi toimenpiteitä pitäisikin suunnata vahvemmin myös keski-ikäisiin.

Videolla Hassan Maikal ja mahdollisesti Säätytalon historian eka räppikeikka!

https://www.facebook.com/plugins/video.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2Fanna.munsterhjelm%2Fvideos%2F10154313994032361%2F&show_text=0&width=400

2 vastausta artikkeliin “Vihapuhetta voi ehkäistä opettelemalla pystyttämään telttoja”

  1. Hienoa Anna! Aikuistuneet partiolaiset ovat omalta osaltaan avainasemassa siinä siirtyykö heidän toivottavasti omaksumansa partiomainen arvomaailma ja elämäntapa heidän kauttaan seuraaville sukupolville. Tätä olisi mielestäni hyvä seurata vaikkapa ajoittaisilla kyselytutkimuksilla.

    1. Näin juuri! Aihetta liipaten: Mietimmekin juuri partiojohtajan jatkokursseja valmistellessamme, miten arvojen muuttumista ja kehittymistä voisi seurata muutaman vuoden välein ja kirjata tulokset vaikka jäsenrekisteriin – ihan omaksi huviksikin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s