Tytöt ovat parempia johtajia kuin pojat

Tasa-arvon päivänäkin ajattelen, että partio on paras paikka kasvaa hyväksi johtajaksi, sillä meillä johtajuus ei katso sukupuolta (tai ikää, kokemusta, titteliä). Paitsi joskus.

Kun hain partiolaisten puheenjohtajaksi, sain kuulla puolivitsinä heitetyn Sä olet muuten erinomainen ehdokas, mutta sulla on kolme suurta vikaa: Oot nainen, alle kolkyt ja pääkaupunkiseudulta.

Kerran piirin kokouksessa takarivin sedät supattelivat vieruskavereilleen, että nyt on kateltu naista johdossa riittävästi, eiköhän ole aika äänestää taas mies valtaan.

Oltuani melkein vuoden puheenjohtajana sain arvostamaltani ihmiseltä tunnustuksen: Epäilin että saako tuollainen tyttö mitään muuta kuin innostunutta hösellystä aikaan, mutta sä olet vetänyt kyllä hiton hyvin ja tuloksekkaasti.

Ja: Hyvä että sulla on varapuheenjohtajana vanhempi mies, tulee jämäkkyyttä ja sitä myötä uskottavuutta. (Kuka tahansa minut ja Kallen tunteva tietää, että mä olen meistä se jämäkkä – joskus liikaakin.)

Olen miettinyt tätä tosi paljon. Että mistä niinkin tasa-arvoisessa liikkeessä kuin partiossa rehottavat sukupuolimielikuvat tulevat ja miten niistä päästäisiin eroon.

Väitän, että ihan minimaalinen osa fiksuista ihmisistä ajattelee miesten olevan lähtökohtaisesti parempia johtajia kuin naiset ovat. Monella on vain sellainen kokemus, ja aika useinhan ajattelu perustuu omaan kokemukseen. Jos ja kun johtajina on ollut enemmän miehiä, heidän joukossaan on todennäköisesti ollut myös enemmän hyviä johtajia. Jos ja kun johtajina on nähty vähemmän naisia, on johtopäätöksiä helpompi vetää. Yksi huono johtajanainen = naiset ovat huonoja johtajia. Yksi hyvä johtajanainen = poikkeus.

Ehkä se johtaa myös siihen, että johtajamiehille annetaan enemmän anteeksi. Miehelle riittävät yleensä puheet, nainen tarvitsee myös tekoja ja todisteita. Itselläni on ainakin fiilis, että päästäkseni puheenjohtajaksi tarvitsin konkreettisia näyttöjä siitä, että olen pystynyt johtamaan muutosta ja organisaatiota menestyksekkäästi aiemminkin, että olen ollut kelpo esimies, että ymmärrän resurssit ja että minulla on valmis suunnitelma järjestön johtamisesta. Miehiltä näitä ei ole vaadittu.

(Nyt ehkä joku siellä jo huomaa, että OOH HÄN UHRIUTUU!!! Höpöhöpö. Rakastan tätä pestiä ja hoidan sitä täysillä, mutta siihen liittyy myös ongelmia, jotka on ratkottava. Siksi niistä kannattaa puhua.)

Vielä tärkeämpää on kuitenkin tämä: Miten sukupuoleen ja johtajuuteen liittyvistä mielikuvista päästään eroon? Ajatuksen tasollahan se on helppoa: Sen kuin toimitaan niiden vastaisesti. Kun valitaan johtajia, katsotaan hakijoiden aikaansaannoksia, toimintakykyä ja visioita ja verrataan niitä toisiinsa rehellisesti. Vaaditaan puheille todisteita. Ajatellaan osaamista ja näkemystä, ei haaroväliä tai muita pestin kannalta merkityksettömiä ominaisuuksia.

Käytännössä muutos on tietysti vaikeampi, sillä se vaatii meiltä kaikilta entistä enemmän ajattelua, itsensä haastamista – ehkä omaa kaveripiiriä vastaan kääntymistäkin. Mutta: Kyllä ne muutkin lopulta perässä tulevat. Ja edelläkävijänä on aika mukavaa olla.

Loppukevennys: Otsikossa väitin, että tytöt ovat parempia johtajia kuin pojat. Jaa miksi? No siksi, että minun kokemukseni mukaan tytöt ja naiset ovat parempia johtajia kuin pojat ja miehet. Partiossa ja työelämässä mulla on ollut onni sekä olla johdettavana että seurata vierestä skarppien, tavoitteellisten, johdonmukaisten, ahkerien, kunnianhimoisten, tiukkojen, innostavien ja oikeudenmukaisten naisten johtamista. (Terveisiä ja kiitos siis esimerkiksi teille Marja-Leena, Niina, Elli, Sanni, Erja, Paula, Nalle, Karoliina ja Sini!)

Se ei silti tarkoita, että valitessani johtajaa seuraavan kerran minun kannattaisi ajatella, että naiset ovat lähtökohtaisesti parempia johtajia.

1 vastaus artikkeliin “Tytöt ovat parempia johtajia kuin pojat”

  1. ”Miehelle riittävät yleensä puheet, nainen tarvitsee myös tekoja ja todisteita.”

    Minusta tämä on ongelman ytimessä. Suomessa miehiseen kulttuuriin (ja paineeseen täyttää miehen roolin vaatimukset) on kuulunut pitkään nimenomaan se yhteisen tilan ja äänen ottaminen haltuun. Ulospäin johtajuuteen liitetään tunnetasolla liiaksi se, että on äänessä ja puhuu muiden puolesta. Tämä on nimenomaan maskuliinisuuteen kuuluva tyyli – ja mansplaining on sen äärimuoto.

    Omissa johtajuutta koskevissa kirjoituksissasi ja pohdinnoissasi olen pitänyt erityisen terveenä ja tervetulleena sitä, miten olet korostanut nimenomaan lopputulosta ja prosessissa muiden ihmisten kuuntelua/huomioimista. Uskon, että se on parhaimpia työkaluja murtamaan noita kirjoituksessasi mainitsemiasi ongelmia yleisemminkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s