Mikään ei aja ihmistä niin kuin kannustaminen

Maanantaina 16.3. luin kommentteja eräästä partiotapahtumasta ja mietin, miksi palautteen antaminen ja saaminen sujuu meiltä niin mallikelpoisesti esimerkiksi kursseilla ja projekteissa, mutta näin hallintopartiossa – luottisten kesken sekä erityisesti piirien ja keskusjärjestön välillä – se on useimmiten hampurilaispalautetta, josta sämpylät on syöty parempiin suihin ja pihvi poltettu hiileksi. Hyvistä jutuista emme muista, osaa tai halua kiittää, mutta huonoista huomauttelemme kyllä epäröimättä, suorasukaisesti, joskus epäkohteliaastikin.

No, tiedätte mun taipumuksen suurennella ja paisutella asioita. Niin tiedän minäkin. Siksi päätin mitata, onko fiilikseni totuudenmukainen. Päätin pitää kuukauden ajan kirjaa kaikista niistä kehuista ja kiitoksista, joita saan Suomen Partiolaisten puheenjohtajan roolissa. Kirjoittaisin ylös jokaisen positiivisen kommentin, jonka saisin toiminnastani – netissä ja livenä. Negatiivisia palautteita en edes ajatellut kirjata, kahdesta syystä. Ensinnäkin ihmisen pitää minusta keskittyä aina hyvään. Toiseksi: ne negatiiviset muistan joka tapauksessa. Joka ikinen partioon tai SP:hen suunnattu kritiikki – aiheellinen tai aiheeton – tuntuu nimittäin suunnilleen samalta kuin tikarin tökkääminen kylkiluiden väliin, vaikken sitä juuri koskaan näytäkään.

Kirjoitin siis muistiin kaikki ne maaliskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin osuneet kerrat, kun sain kiitosta nimenomaan SP:n puheenjohtajana.

Se olikin helppo homma. Niitä kertoja kertyi nimittäin kuusi kappaletta.

(Aake, Kalle, Mikko, Karoliina, Mervi ja Pauli: Kiitos. Sanoitte merkityksellisempiä ja ilahduttavampia juttuja kuin uskottekaan.)

Jos olisin vähän surkeampi Anna, sanoisin itselleni, että ehkäpä en sitten ole ansainnutkaan enempää. Onneksi oon ollut jo 20 vuotta partiossa ja saanut sieltä ajan mittaan sellaisen itsetunnon, että tiedän ansainneeni. Aivan varmasti olen mennyt tämänkin kuukauden aikana metsään, mokannut, ärsyttänyt muita ja käyttäytynyt hölmösti. Siitä sain kyllä kuulla. Yhtä varmasti olen kuitenkin tehnyt hemmetisti töitä, onnistunut, innostanut, saanut tuloksia aikaan ja vienyt partiota ainakin pikkuisen parempaan suuntaan. Siitäkin olisi ollut kiva kuulla.

En epäile sekuntiakaan, että olisin kokemukseni kanssa yksin.

Politiikka on rikki ja me korjaamme sen, sanovat puolueet tuolla vaalikentillä. Meillä ei ole nyt vaaleja, mutta sanon silti: Tämä meidän partio on tosi pahasti rikki, jos ja kun emme osaa ajatella ja toimia niin, että tätä työtä tehdään yhdessä ja toisiamme kannustaen. Nyt puhun siis ennen kaikkea piirien ja keskusjärjestön luottiksista, en lippukunnista. Meillä luottiksilla kun on huono tapa kritisoida mieluummin kuin kiittää, osoittaa pieni paha suuren hyvän joukosta, etsiä innokkaammin erottavia kuin yhdistäviä tekijöitä.

Olen entistäkin iloisempi, että olemme päättäneet raksata partiosta parhaan paikan tehdä vapaaehtoistyötä. Tuo ohjelma saadaan käyttöön jo toukokuussa, ja se parantaa aivan varmasti johtamista niin lippukunnissa, piireissä kuin keskusjärjestössäkin. Se luo sellaisia raameja ja rakenteita, joita suuri muutos aina tarvitsee. Siihen muutokseen tarvitaan kuitenkin myös kulttuurin muuttamista, ja se taas on meistä jokaisesta kiinni. Voimme aivan vapaasti valita: joko jatkamme niiden sämpylöiden pihtaamista ja hampurilaispihvien kärtsäämistä, tai sitten muutamme asenteitamme ja käytöstämme.

Minä valitsen tuon jälkimmäisen, koska se on oikein ja koska haluan. Pidän mielessä Toffe Taxellin jäsenkokoussanat Mikään ei aja ihmistä niin kuin kannustaminen ja lupaan, etten jätä tarttumatta yhteenkään tilaisuuteen kehua ja kiittää partiossa. Tästedes palaan vanhoihin hyviin tapoihini ja kehun kerran viikossa yhden partiosankarin puheenjohtajasivullani. Ja jatkossa SP:n hallitus antaa toisilleen ja itselleen palautetta jokaisessa kokouksessaan. Se ei ole kauhean paljon, mutta ainakin se on alku.

Vielä muutama ajatus.

Mietin todella pitkään, haluanko ja kannattaako tätä kirjoitusta kirjoittaa. Ei tarvita mitenkään älyttömästi mielikuvitusta, että osaa nähdä kaikki ne ärsytyksestä auki pamahtavat Facebook-chatit, paheksuvat suunsuipistukset ja älä ruikuta, itepähän tätä kerjäsit kun hait puheenjohtajaksi -kommentit.

No, kirjoitin silti. Kirjoitin, koska kaikesta huolimatta rakastan hullun paljon tätä partiota ja puheenjohtajapestiäni. Kirjoitin, koska haluan että partiosta tulee parempaa ja kirjoitin, koska tahdon jaksaa pestissäni täysjärkisenä ja innostuneena nämä kaksi, toivottavasti neljäkin vuotta. Partio on vapaaehtoistyötä meistä jokaiselle, olimmepa sitten kesäleirin kiskatuuraajia tai järjestön puheenjohtajia. Vapaaehtoistyön pitää olla motivoivaa, mielekästä, palkitsevaa ja useimmiten ihanaa. Sen tekemisestä pitää muistaa kiittää, joskus kehuakin – mutta ennen kaikkea reagoida edes jotenkin. On maailman epämotivoivinta valmistella isoja juttuja, innostua tulenpalavasti, viestiä ideoista muille – ja saada vastaukseksi silkkaa välinpitämättömyyttä tai tiskirätistä naamalle.

Siksi kirjoitin.

3a1cbb5af2230a5ce3e0b8f236e7ceba

1 vastaus artikkeliin “Mikään ei aja ihmistä niin kuin kannustaminen”

  1. Mä haluan antaa sulle palautetta nyt heti. Olet ensimmäinen puheenjohtaja jonka juttuja olen seurannut, jonka mielipiteet ovat herättäneet mielenkiintoni. Sellainen johtaja, jonka olen kokenut olevan yksi meistä. Olen saanut kirjoituksista voimaa ja energiaa. Jatka samalla linjalla, diggaan sun tyylistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s