Seikkailu odottaa!

Minut valittiin tänään Suomen Partiolaisten puheenjohtajaksi vuosille 2015-2016 ja se on niin onnellista ja onnekasta, etten osaa oikein sanoakaan. Tässä pyynnöstä se kiitospuhe, jonka pidin kokouksen päätteeksi.

Kunniapartiolainen Dodo, neidit puheenjohtajat, bästa scoutvänner, partiokaverit. (Erityisterveiset myös Retkirotille – todennäköisesti Suomen ainoalle seikkailijaryhmälle, joka on todistetusti seurannut tätä jäsenkokousta.)

Me kaikki tiedämme sen ihanan tunteen, kun pitkän kisa-, retki- tai leiripäivän jälkeen pääsee vihdoin nuotion äärelle. Silloin avataan makuualustat, keitellään trangialla kaakaota, kietoudutaan makuupussiin. Tuli räiskyy ja lämmittää, on kiva muistella päivän sankaritekoja ja tehtäviä, joista ollaan yhdessä selvitty. Ilta etenee pidemmälle, alkaa tulla jo vähän kylmä. Se ei haittaa. Aina voi kaivautua syvemmälle makuupussiin, lämmittää lisää kaakaota ja käpertyä vähän lähemmäs tulta.

Siinä nuotion ääressä vanhojen kaverien seurassa on niin mukava olla, että siihen voi helposti jumiutua. Voi helposti käydä niin, että seuraavana aamuna ei enää pakkaakaan rinkkaansa, merkitse uusia rasteja karttaansa ja jatka matkaa.

Meille partiolaisille oli käynyt juuri niin. Me olimme juuttuneet paikoillemme – eikä miksikään lyhyeksi ajaksi, vaan pariksikymmeneksi vuodeksi – emmekä huomanneet siinä mukavuudenhalussamme, että meidän ympäriltä kaikkosi koko ajan ihmisiä eikä uusia tullut tilalle. Meillähän oli ihan hyvä juuri näin.

Noin kolme vuotta sitten teimme kuitenkin päätöksen lähteä liikkeelle, kohti kasvua ja asenteeltaan uudenlaista partiota. Tulokset tiedetään: jäsenmäärä on kääntynyt kasvuun koko Suomessa, partio näkyy ja kuuluu enemmän kuin koskaan, meistä ovat kiinnostuneita niin potentiaaliset jäsenet kuin kumppanitkin.

Moni itseäni pidemmän linjan partiolainen saattaa nyt rykäistä ja muistuttaa, että männä vuosina tehtiin vieläkin kovempia tuloksia. Sanonpa silti: Se muutos, joka me ollaan yhdessä saatu aikaan muutaman viime vuoden aikana partiossa on poikkeuksellisen suuri, työläs ja arvostettava. Siitä sietää olla älyttömän ylpeä.

Siitä muutoksesta kiitos kuuluu monille teistä jäsenkokousedustajista ja ennen kaikkea kaikille niille sadoille lippukunnille ympäri Suomen, jotka uskalsivat jättää sen pehmeän makuupussin ja mukavasti lämmittävän nuotion. Uskalsivat lähteä kokeilemaan reittejä, joiden perille viemisestä ei ollut mitään muita takeita kuin vahva usko ja luotto siihen, että nyt ollaan tekemässä oikeita asioita oikealla tavalla.

Seuraavalta kahdelta vuodelta toivon kaikkein eniten sitä, että me kaikki partiolaiset niin lippukunnissa, piirissä, keskusjärjestössä kuin jossain siinä välilläkin etsimme ja löydämme itsestämme tämän saman rohkeuden. Rohkeuden kyseenalaistaa, rohkeuden kokeilla – joskus jopa rohkeuden luopua sellaisista tavoista ja tehtävistä, joihin olemme vahvasti kiintyneet ja joita me pidämme ainoina oikeina.

Muutoksia ei pidä tehdä eikä niitä tulla minun puheenjohtajakaudellani missään nimessä tekemään vain muutoksen vuoksi. Muutoksia on kuitenkin tehtävä, jotta me voisimme vielä nykyistä paremmin täyttää partiolupauksemme. Jotta me voisimme vielä laajemmin ja isommin saavuttaa partion päämäärän.

Siksi meillä johtajilla on päätöksiä tehdessämme oltava rohkeutta ajatella ennen kaikkea niitä lapsia ja nuoria, jotka eivät vielä ole partiossa. Meidän on mietittävä, mitä partio on antanut meille itsellemme, ja millaisia ihmeitä tässä yhteiskunnassa tapahtuisikaan, jos me voisimme antaa niitä samoja kokemuksia, oppeja ja sitä samaa itseluottamusta yhä useammille suomalaisille.

Esimerkiksi minä itse olin aikoinani aivan todella ujo, nolo ja epävarma lapsi. Todennäköisesti minusta olisi tullut aika erilainen – eikä ollenkaan hyvällä tavalla – jollei äiti olisi noin 20 vuotta sitten pakottanut mua partioon. Kiitos siis äiti, Viestityttö, ja myös mummi, Viipurin Tyttöpartiolainen.

Partiomarssi ei nyt soi, mutta tie on selvä. Eilen me hyväksyimme partiolle yhteisen strategian, joka antaa meille selkeän suunnan. Puheenjohtajana lupaan tehdä kaikkeni, että meillä olisi myös halu, kyky ja keinot mennä yhdessä eteenpäin. Siinä tulen kuitenkin tarvitsemaan apua.

Riina, Mari, Emppu, Lotta, Ilona, Anna, Malin, Aake ja Nappula sekä Lapin Kapa, joka et ole täällä paikan päällä tänään: te olette ne ihmiset, joiden kanssa me johdamme partiota tässä maassa seuraavat kaksi vuotta. En voi mitenkään tietää, millaista tukea te tarvitsette, jotta voisitte parhaalla mahdollisella tavalla tukea oman alueenne lippukuntia. Siksi tarvitsen apuanne. Te olette oman alueenne partion parhaat asiantuntijat. Olkaa siis kilttejä ja vaatikaa, kyseenalaistakaa, ehdotelkaa ja pyytäkää. Olkaa tiukkoja, mutta muistetaan puolin ja toisin myös eilen tuoreelta kunniapartiolaiselta Toffelta kuultu ajatus: Mikään ei aja ihmistä niin kuin kannustaminen.

Kalle, Valtteri, Irkku ja ne muut hallituslaiset, joiden nimet ovat vielä ensi viikonloppuun asti arvoitus. Suomen suurinta nuorisojärjestöä ei johdeta yksin. Me tarvitsemme vahvan ja yhtenäisen tiimin, joka pystyy ja haluaa toimia yhdessä, kantaa suurta vastuuta yhdessä ja jossa rautainen johtaminen yhdistyy siihen, että osataan pitää kivaa yhdessä. Tällaisen tiimin löytäminen ei ole helppoa eikä itsestäänselvää. On turha asettaa kunnianhimoisia tavoitteita tai valita johtaja niitä toteuttamaan, jollei anneta välineitä niiden saavuttamiseen. Siksi pyydän nykyisiltä partioneuvoksilta etukäteisjoululahjaa: antakaa minulle, Kallelle ja koko SP:lle ensi viikonloppuna tosi hyvä hallitus. Jokaiseen pestiin on nyt ehdolla loistava, lahjakas tyyppi, joiden kanssa tiedän sekä yhteistyön sujuvan että tavoitteiden täyttyvän. Pyydän, että valitsette heidät.

Harri ja Ninni. Te jouduitte kaksi vuotta sitten kovan paikan eteen: lyhyellä varoitusajalla teitä pyydettiin apuun ja te lupauduitte lähtemään tämän valtakunnan tuulisimpiin partiopesteihin. Sellainen heittäytyminen ja vastuunkanto vaatii suurta rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Kiitos, kun teillä oli sitä ja kiitos, kun olette pitäneet SP:sta hyvää huolta näinä vuosina. Me jotka teitä pyysimme, emme ole aina osanneet emmekä ymmärtäneet tukea teitä riittävästi, ja sitä pyydän ainakin omasta ja piirini puolesta anteeksi. Te olette nyt enemmän kuin ansainneet yörastinne ja makuupussinne, mutta toivon, että sitä ennen jaatte vielä tietonne ja ajatuksenne meidän seuraajienne kanssa.

Lopuksi palaan vielä eiliseen, kun saimme kuulla lapsikuoron esityksen. En ehkä ole ihan yhtä liikuttava kuin he enkä todellakaan aio laulaa, mutta siteeraan samaa laulua.

“Älä liian kauaa pesi, vaan nouse siivillesi. Ja katso sieltä maailmaa, seikkailu odottaa.”

Tässä siivillenousemisvaiheessa me olemme nyt. Kiitos kun luotitte, kiitos kun annoitte mun lähteä teidän kanssa tähän seikkailuun. Lupaan tehdä kaikkeni, jotta lunastan sen luottamuksen ja odotukset – ja ennen kaikkea: jotta tästä reissusta tulisi meille kaikille tosi hyvä.

Kiitos!

1 vastaus artikkeliin “Seikkailu odottaa!”

  1. Ihan sairaan hyvä puhe! Mua harmitti koko viikonlopun niiiiin paljon, etten ollut Mikkelissä. Ois ollut ihan sikasiistiä ollut seurata jässäriä ja nähä kun susta tuli pj! Onneks saan kuitenkin olla mukana seuraamassa jotain paljon tärkeämpää, eli partiota sillon, kun sä oot pj. Oodtan innolla sitä, mitä tälle järjestölle tapahtuu. Uskon, että se on jotain sellasta, mikä näkyy tällasen tavallisessa lippukunta- ja piiritoimijan arjessa jotenkin.

    Oon sanonut tän sulle varmaan melkeen sata kertaa (tai ainakin pari), mutta sanon tän vielä. Oot mun idoli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s