Vika on järjestöissä, ei nuorissa

Vuosi sitten olin Dingon keikalla. Mitään niin myötähäpeää herättävää en ole kokenut vuosikausiin: väsähtäneet ja turvonneet, keski-iän ohittaneet sedät hoippuivat lavalla energiajuomatölkit kädessä, omien biisiensä sanoja tapaillen.

Useimmille meistä nuorisojärjestöistä on käynyt dingot. Tuotamme samaa toimintaa samanlaiselle kohderyhmälle, samalla organisaatiolla – usein jopa samoilla tekijöillä – kuin aina ennenkin. Olemme liikuttavan huolestuneita siitä, ettei järjestötoiminta tai vapaaehtoistyö kiinnosta nuoria – mutta emme tajua, että vika on vain ja ainoastaan itsessämme. Nuoret kehittyvät ja maailma muuttuu, me järjestöt emme.

Pääkaupunkiseudun Partiolaisissa ryhdyimme muutostalkoisiin, kun tajusimme jäsenmäärämme laskeneen koko 2000-luvun. Jollei lasku taittuisi, viimeinen partiolainen sammuttaisi viimeiseltä partiokololta valot vuonna 2033. Teimme radikaalejakin muutoksia sekä organisaatioomme että toimintatapoihimme, mutta ennen kaikkea asenteeseemme. Luovuimme ikuisen partiopojan ideaalista ja opettelimme pyytämään uusia ihmisiä mukaan. Lanseerasimme ei-vielä-partiolaisen käsitteen ja kutsuimme kaverimme mukaan leirille, tutustumaan toimintaan ilman jäsenyyttä. Opettelimme hyväksymään, että pelkästään pääkaupunkiseudulla on 10 000 tapaa olla partiossa ja että ne kaikki ovat yhtä arvokkaita. Ryhdyimme kysymään partiosta kiinnostuneilta, millaista vapaaehtoistyötä he tahtoisivat tehdä – sen sijaan, että olisimme osoittaneet heille valmiin lokeron. Ymmärsimme, ettei mainostaminen tehoa nuoriin, mutta kaverin suositus tehoaa. Siksi järjestämme nykyään kaikille avoimia tapahtumia, jotka ovat toivottavasti niin siistejä, että partiolaisnuoret haluavat pyytää ei-vielä-partiolaiset kaverinsa mukaan.

Aloitimme muutoksen tekemisen syksyllä 2011. Valmiita emme ole koskaan, mutta kahdessa vuodessa jäsenmäärämme on kasvanut jo lähes 20 prosenttia. Numeroita tärkeämpää on kuitenkin uusi toimintakulttuuri, jonka onnistuimme luomaan tekemällä tämän historiamme suurimman muutoksen yhdessä. Hallituksethan voivat aina visioida ja linjailla, mutta vapaaehtoistoiminnassa todellinen muutos tapahtuu tekijätasolla. Siksi partion uusi nousukin tehtiin niissä kymmenissä lippukunnissa eli paikallisyhdistyksissä, joita johtavat ja joiden toiminnan tekevät nuoret. Partio on nuorten liike, ja siksi nuorilla on oltava valta ja mahdollisuus myös uudistaa sitä. Jos se evätään, nuoret keksivät kyllä parempaakin tekemistä.

Palataan vielä Dingoon. Kyllä, nuoret kuuntelevat ja rakastavat edelleen musiikkia. Ei, heitä kiinnostava musiikki ei ole enää samaa kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Enää ei myöskään ole eikä tule yhtä suurta bändiä, joka saisi suurimman osan nuorista sekaisin ja jonka levy löytyisi joka kolmannesta kodista.

Sama pätee järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. Nuorisojärjestö pääsee uuteen nousuun, jos se osaa muuttua Dingosta Spotifyksi. Meidän täytyy päästää nuori itse valitsemaan, millaista toimintaa, milloin ja kuinka pitkään hän haluaa harrastaa. Meidän on annettava nuoren vaihtaa kappaletta, kun siltä tuntuu. Meidän pitää tehdä liittymisestä houkuttelevaa: Kun Spotify tuli Suomeen, sitä pääsi kokeilemaan vain kaverin lähettämällä kutsulla. Mukaan lähtemisen pitää olla helppoa ja kokeilemisen kynnys matala – samoin kuin Spotifynkin testiversion saa kuukaudeksi ilmaiseksi tai kännykkäliittymän kylkiäisenä.

Jos onnistumme riittävän hyvin, nuori saattaa ryhtyä aktiiviseksi käyttäjäksi.

(Artikkeli Allianssin Nuorista Suomessa -tilastokoosteeseen.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s